Siirry sisältöön

Ketunlossi

Ketunlossi

Ketunlossi on käsikäyttöinen vaijerilossi, jolla ylitetään Ketunlenkillä Määkijänsalmi. Lossi on erityisesti perheen pienimmille jännittävä kokemus ja uusi kulkuväline. Määkijänsalmen ylitys on yksi Ketunlenkin kohokohdista.

Ketunlenkki on Repoveden suosituin rengasreitti ja päiväretkikohde. Lapinsalmen silta ja Ketunlossi ovat Ketunlenkin suosittuja elämyksiä. Huomiothan, että sesonkiaikoina kuten esim. heinäkuussa ja ruska-aikaan Määkijänsalmen ylitykseen lossilla voi muodostua odotusta. Ruuhka-aikoina on kohteliasta auttaa lossilla ylittäviä siten, että lossivaijeria vedetään lossissa olijoiden lisäksi kummaltakin rannalta. Tämä jouduttaa ylitystä merkittävästi. 

Kettulossi on toiminnassa sulanveden aikana ja lossiin on luvallista ottaa kahdeksan henkilö kyytiin samanaikaisesti. Noh, jos useamman aikuisen lossiin ottaa kyytiin niin tietää tämä yleensä kenkien kastumista. 

Vedäthän lossin aivan laituriin kiinni käytön jälkeen, ettei lossi ja lossin vaijeri vaaranna salmessa kulkevaa vesiliikenne. Keskelle jätetyn lossin vaijeri voi lisäksi vahingoittua tai mennä kokonaan poikki veneiden potkureista.