Ruskiakallio eli Löppösenluola on saanut nimensä kallion lipan alla kesiä viettäneestä Löppönen-nimisestä rautatieläisestä. Kallionseinämän vasemmassa reunassa veden äärellä on kalliomaalaus, josta voi hyvissä olosuhteissa erottaa kämmenenjäljen ja kaatuvan ihmiskuvion.
Löppösenluola sijaitsee vesireitin äärellä kapean salmen partaalla. Paikan perinteinen nimi on ollut Ruskiakallio, mikä on saattanut viitata kalliossa olevan kalliomaalauksen punaruskeaan väriin. Kalliomaalaus löytyi vuonna 1974. Kallioseinämän vasemmassa reunassa aivan veden äärellä on laaja punaisen värin alue, josta voi hyvissä olosuhteissa erottaa kämmenenjäljen, vinoon maalatun ”kaatuvan” ihmiskuvion ja jälkiä muista maalauksista.
Nykyisen nimensä, Löppösenluola, paikka on saanut Ludwig Löppönen nimeisestä henkilöstä, joka vietti kesiään kallion tarjoamassa suojassa. Onhan kalliossa onkoko, joka tarjoaa myös suojaa. Löppönen eli luonnossa ja hän eli hyvin askeettista elämää ja tuli toimeen mm. marjoilla.
Myös itse kallio, jossa kalliomaalaus on, ansaitsee huomiota, sillä jotkut tutkijat ovat pitäneet sitä muodoltaan ihmisenkaltaisena eli antropomorfisena. Paikka on ollut myös ns. Kultareitin pysähdyspaikka.
Löppösenluola sijaitsee Woikoski Oy:n omistamalla yksityisellä luonnonsuojelualueella.
Löppösenluolaan pääsee tutustumaan parhaiten vesiteitse esim. melomalla. Löppösenluola onkin mukavasti noin puolivälissä melottaessa Lapinsalmelta Kuutinkanavalle. Löppösenluola on myös Repomelonnan ja Kivisilmän kierroksen varrella.